keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Espoon Hujoppi täydentää Liberti-korttelin


Niittykummun uusin tornitalo on Espoon Hujoppi. Niittymaalla rakenteilla olevassa talossa tehdään parhaillaan reippaaseen tahtiin sisätöitä ja lasitetaan parvekkeita. Rakennus saa asukkaansa vuoden 2020 loppuun mennessä, ja sen luovutuksen myötä valmistuu koko Liberti-kortteli. 


Skanskan rakentama Liberti-kortteli koostuu yhdeksästä rakennuksesta, joitten väliin jää avara ja suojaisa sisäpiha. Sitä kiertää kävelypolku, jota asukkaat voivat hyödyntää vaikkapa lähimpänä lenkkipaikkana. Korttelissa on sekä omistus- että vuokra-asuntoja. Kerrosluvut vaihtelevat kolmesta kahdeksaan. Espoon Hujoppi on 16-kerroksinen. Ylimpään kerrokseen sijoittuu sekä asuntoja että kaikille talon asukkaille tarkoitettu saunaosasto. Näin kaikki Hujopin asukkaat voivat nauttia näkymistä. Havainnekuva: Skanska


Korttelin keskellä on kaksi vaaleata pistetaloa, joita lamellitalot ympäröivät. Sama asuntoyhtiö voi jakaantua sekä pistetaloon että lamellitaloon, kuten on laita As. Oy Espoon Suulperissa ja As. Oy Espoon Jamissa. Korttelin rakentaminen alkoi loppuvuodesta 2012, kun Espoon Asuntojen ensimmäinen kohde pantiin rakenteille. Skanska on rakentanut kortteliin Espoon Asunnoille kaksi kiinteistöä sekä yhden SATOlle ja yhden Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Elolle. Loput kiinteistöistä ovat omistusasuntoyhtiöitä. 


Hujopista tulee koko Niittymaan alueen maamerkki. Se näkyy esimerkiksi  läheiselle Länsiväylälle. Julkisivumateriaali on ruskeaa, eläväpintaista tiiltä. Rakennuksessa on kaikkiaan 119 asuntoa yksiöistä 4–5 huoneen asuntoihin asti. Kolmesta ylimmästä kerroksesta löytyy myös yhdistettyjä, 113,5 ja 117,5 -neliöisiä huoneistoja.

Ylimmistä kerroksista levittäytyvät huikeat näkymät lähikeskuksiin kuten Haukilahteen ja Tapiolaan. Ylimmistä asunnoista voi seurata myös laivaliikennettä, sillä meri pilkottaa horisontissa. Edessä näkyvä tumma kiinteistö käsittää kaksi yhtiötä, As. Oy Espoon Konkarin ja As. Oy Espoon Fiilingin. Konkari edustaa konseptia, jossa asumisen ratkaisuissa on huomioitu seniorienkin tarpeita.

Ylimmät kerrokset kiinnostavat ostajakuntaa

Projektipäällikkö Miika Suutari Skanskasta kertoo, että tornitalot ovat kiinnostaneet asiakaskuntaa. Ilmiön Skanska on huomannut tornitaloissaan esimerkiksi Järvenpäässä, Leppävaarassa sekä Matinkylässä, jonne valmistui 19-kerroksinen As. Oy Espoon Koho. Hujopin ylimmät asunnot kävivät kaupaksi nopeasti.


– Hujopissa ylimpien asuntojen erityispiirteenä on yli kolmeen metriin kohoava huonekorkeus, mikä lisää väljyyden tuntua. Tässä kohteessa myös pienet ja alempana sijaitsevat asunnot ovat olleet kysyttyjä, onhan kiinteistössä monia hyviä puolia. Se sijaitsee lähellä Niittykummun ja Urheilupuiston metroasemia. Vieressä on Niittykummun koulu ja leikkipuisto. Koska kyseessä on korttelin viimeinen talo, rakentamisen äänet Libertissä loppuvat Hujopin valmistumiseen, Suutari (edessä) sanoo.

Työmaainsinööri Mika Oksanen (takana) mainitsee, ettei tämänvuotisesta leudosta ja lumettomasta alkutalvesta ole juuri ollut hyötyä rakentamisessa. Jos vastaava säätila olisi osunut viime vuoteen eli runkovaiheeseen, se olisi helpottanut Hujopin nousua. Yleisesti ottaen kova lumentulo sekä pakkaskelien ja leutojen ilmojen vaihtelu hiekoittamistarpeineen ovat työmaalla hidaste. 


Hujoppi on Niittykummun kolmas tornitalo. Korkeudeltaan se sijoittuu metrokeskuksen tornitalojen välille. Kuvassa näkyvässä Niittyhuipussa kerroksia on 24 ja sen takana pilkottavassa As. Oy Niittytori 3:ssa kerroksia on 12. Keltaisena loistavaan Niittykummun kouluun Hujopista on vain pieni kävelymatka.

Kortteli saa oman kerhotalon

Yhteisöllisyyttä Liberti-kortteliin tuo samaan aikaan Hujopin kanssa valmistuva kerhotalo Miitti (kuvan alareunassa), joka on tarkoitettu koko korttelin asukkaille.

  
Matala ja kotoisa Miitti sijoittuu Hujopin juureen. Kerhotalossa korttelin asukkaat voivat pestä pyykkiä pienessä pesulassa, saunoa kahdessa eri saunassa tai tehdä vaikka puhdetöitä askartelutilassa. Rakennuksessa on kaksi kerhohuonetta, joissa asukkailla on mahdollisuus tavata toisiaan tai järjestää omia tilaisuuksiaan. Esimerkiksi juhlan varalta kerhohuoneet ovat myös yhdistettävissä. Tammikuussa tehtiin Miitin kattotöitä. 


Hujopin runko on jo valmis, samoin lopullinen verhous, mutta julkisivutyöt jatkuvat vielä esimerkiksi parvekkeitten lasittamisella. Kaikissa asunnoissa on lasitettu parveke. Liberti-korttelissa on myös asuntoja, jotten yhteyteen on rakennettu oma pieni piha. Lämpimällä kaudella niitä suojaavat pergolarakennelmiin kiinnittyvät köynnökset. 


Sisäpihan eri puolille on sijoitettu leikkipaikkoja sekä aikuisille asukkaille tarkoitettuja toimintoja kuten kuntoilupisteitä. Valoteoksen keltaiset renkaat valaisevat pimeässä pihapiiriä korttelitaiteena. Koko korttelin autopaikat ovat piilossa pihakannen alla. Koska autohalliin ajetaan jo kadulta, pihalla on turvallista leikkiä.

Käytössä digiajan lukitus- ja kulkuratkaisut

Uudet lukitusjärjestelmät tekevät Suomessa voimakkaasti tuloaan. Yksi niistä on nyt tulossa myös Liberti-kortteliin.


Hujoppi on Skanskan ensimmäinen kohde, johon asennetaan mobiili- ja pilviteknologiaan perustuva lukitusjärjestelmä. Koneen Residential Flow -järjestelmässä kiinteistön ulko-ovet ja hissit ovat käytettävissä älypuhelimen kautta.

– Järjestelmä tunnistaa talon asukkaan ja avaa hänelle alaoven. Hissi puolestaan vie hänet oikeaan kerrokseen, Miika Suutari ja Mika Oksanen kertovat.

Hujopin alimpien kerrosten sisätyöt ovat jo pitkällä. Kiintokalusteet ovat paikoillaan, samoin kodinkoneet ja säleverhot. Ylemmissä kerroksissa asennetaan vielä väliseiniä ja varusteita sekä tehdään laatoituksia ja parkettien asennuksia. Vuoden loppuun mennessä Liberti-kortteli on valmis.