torstai 26. huhtikuuta 2018

Uusia puistoja ja leikkipaikkoja


Niittykummun ydin muuttuu paitsi uusien rakennusten ja katujen, myös viherrakentamisen myötä. Suunnitelmissa on tuhansien neliöitten verran uutta puistorakentamista leikkialueineen. Maanrakennus- ja kiveystyöt ovat jo pitkällä, ja kevään kuluessa alkavat satojen puiden, pensaiden ja kukkien istutustyöt. Tavoitteena on, että puistourakka valmistuu heinäkuun loppuun mennessä.


Espoon kaupungin kaupunkitekniikan keskuksen hankepäällikkö Erkki Ervasto kertoo vanhan ostoskeskuksen ympäristössä tehtävän katu-urakan sekä siihen kuuluvan viherrakentamisurakan aikataulun viivästyneen alkuperäisestä niin sääolojen kuin teknisten yllätysten vuoksi. Tulvavedet, talven kovat pakkaset ja syvä routaantuminen ovat osaltaan viivästyttäneet töitä. Paikoin eteen on tullut lisäksi maaperän korkeusongelmia aikaisemmin tehdyn muun rakentamisen jäljiltä. Koko urakasta vastaa E.M.Pekkinen Oy, jolla puolestaan on alueella töissä useita aliurakoitsijoita.


Urakan läntisin osuus pitää sisällään Gräsanojan leikkipuiston, joka on osa Niittykummunpuistoa. Lapset ovat päässeet noin puolen vuoden ajan kiikkumaan ja leikkimään uusittuun ja aidattuun leikkipuistoon, mutta sen ja Gräsanojan välissä tehtävä hulevesijärjestely on vielä kesken. Alueen hulevedet halutaan viivästyttää ja selkeyttää ennen Gräsanojaan purkamista.

– Koko alue kastui pahasti muutama kuukausi sitten tulvaveden noustua alkutalvesta poikkeuksellisen korkealle. Rakenteilla oleva hulevesiallas toivottavasti auttaa pitämään puiston kuivempana. Altaan luiskiin sijoitetaan niin ruohomattoa, puita kuin istutuksia muutaman viikon sisällä, Erkki Ervasto kertoo.


Niittykummunpuisto jatkuu kapeana kävelytienä, Niittykummunpolkuna, leikkipuistoa vastapäätä, vanhan ostoskeskuksen takana. Niittykummunpolku sai uuden kivituhkapinnan jo puistourakan alussa viime vuoden kesällä. Myös valaistus uusittiin, joten polkua valaisevat nykyisin energiatehokkaat led-valaisimet. Niittykummunpolku tullaan vielä asvaltoimaan, ja sen reunustaan istutetaan nurmea, puita ja istutuksia. Vihertöitä päästään tekemään kuitenkin vasta, kun SRV:n talotyömaan kohdalle on rakennettu Carunan muuntamo.  Niittykummunpolkua siirretään hieman itäosastaan, kunhan kerrostalotyömaan perusmonttu on täytetty.


Uuden kauppakeskus Niityn eteläpuolelle jäävä alue on säilynyt pitkään ikävännäköisenä työmaana, mutta tilanne muuttuu huomattavasti heinäkuun loppuun mennessä. Tänne rakennetaan Niittypuisto. Oikealla näkyvä painanne muuttuu puiston vesiaiheeksi, siistiksi hulevesialtaaksi, johon rakennetaan louhekiviluiskat.


Kauppakeskuksen eteläpiha katetaan kauttaaltaan graniittikiveyksellä, ja sisäänkäynnin kohdalle rakennetaan torimainen aukio viihtyisine puuistutuksineen ja levähdysmahdollisuuksineen. Liikkumisaluetta ja viheraluetta erottaa suuri tukimuuri, jonka takaa alkaa Niittypuisto omine, poikkeuksellisen runsaine istutuksineen.


– Olemme varanneet aluetta varten yli 60 puuta ja havupensaitakin yli 900.
Istutusten kirjo sisältää lisäksi lehtipensaita, perennoja, sipulikasveja ja köynnöksiä. Eniten puistoon istutetaan pilaritervaleppää, ja sen lisäksi juurtumaan laitetaan metsävaahteraa, rauduskoivua, pilvikirsikkapuita, pihlajia sekä hopea- ja serbiankuusta, Ervasto listaa.

Niittypuisto leikkialueineen on kooltaan noin 4000 neliön suuruinen. Leikkialue toteutetaan valettavalla turva-alustalla perinteisen hiekkapinnan sijaan. Joustava alusta on keinujille ja kiipeilijöille pehmeämpi ja turvallisempi. 


Myös Niittytori, jossa sijaitsee Rälssitilanportti-alikulun eteläramppi, kivetään samalla 10 senttiä paksulla graniiittilaatalla kuin kauppakeskuksen piha. Laatoitusurakka pyritään saamaan valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Alikulun okapiaiheiset maalaukset saavat seurakseen tälle kohdalle pronssiveistoksen, jossa okapi astelee maan pinnalla. Niittytorille on tulossa valaistus, joten patsas erottuu pimeälläkin.

– Kauppakeskuksen pohjoispuolelle Merituulentien keskellä sijaitsevalle jakajalle asennetaan lähiaikoina metallinen aita. Sen on tarkoitus ohjata jalankulkijat käyttämään virallista suojatietä tai alikulkua Merituulentietä ylittäessään. Näin toistuvat vaaratilanteet liikenteessä saadaan loppumaan, Ervasto mainitsee.

Niittysillanpuistosta monipuolinen peli- ja leikkipaikka

Niittykummun koulun ja paloaseman eteläpuolelle on valmistumassa samaan E.M.Pekkisen rakennusurakkaan kuuluva pitkänomainen Niittysillanpuisto, joka tarjoaa mukavaa tekemistä monenikäisille lapsille. Välineitä on varattu niin pienten leikkeihin kuin isompien lasten ja miksei aikuistenkin liikkumiseen ja urheiluun.


Suunnitelmien mukaan Niittysillanpuisto avautuu jo kesäkuun alussa. Puistoon on tulossa niin paljon virikkeitä, että koulun ympäristö taitaa vetää lapsia ja nuoria kesälläkin. Puistossa on pienimmille laivan mallinen hiekkalaatikko, keinuja, kiipeilytelineitä ja trampoliini. Vähän vanhemmat lapset viihtyvät tekonurmipintaisella areenalla ja katukoripallon parissa.


Monitoimiareenaan korkeat aidan pitävät pallot kentällä. Areena on kooltaan
kooltaa 16 x 21 -metrinen. Alue voi tuntua aluksi hieman karulta, mutta vihertyöt jatkuvat täälläkin. Ympäristöä varten on varattu toistakymmentä puuta ja yli 800 lehtipensasta. Väriä tuovat yli tuhat sipulikasvia, muun muassa idänsinililjat ja keltanarsissit.


Aivan Niittykummun koulun tuntumaan valmistuu noin 700 neliön suuruinen skeittipuisto. Sen betoninen reunus on jo valettu, mutta varsinainen skeittauskenttä on toistaiseksi vielä hiekkapohjainen. Skeittialusta tulee olemaan poikkeuksellinen, eräänlainen avoimen asvaltin ja betonin muodostama hybridirakenne. Valmiusaste oli huhtikuun lopulla 85 prosenttia. Kentän ympärille saadaan laatoitus ja istutuksia.

Tänä kesänä Niittykummun uudet puistot ja viheralueet eivät ole vielä parhaimmillaan, mutta vuoden päästä kesällä näkymät ovat jo aivan toiset, kun istutukset ovat juurtuneet ja lähteneet kasvamaan. Silloin voidaan jo puhua vihreästä Niittykummusta!