perjantai 30. syyskuuta 2016

Niittysillankulman asuntojen markkinointi käynnistyi


Niittykummun uuden keskustan kaksi ensimmäistä asuintaloa ovat viittä vaille valmiit. Kolmen kerrostalon kortteli Merituulentien ja Haukilahdenkadun kulmassa on saanut osoitteekseen Niittysillankulma 2, ja korttelin ensimmäiset talot valmistuvat Varmalle ja SATOlle. Viisikerroksisissa taloissa on kummassakin 63 vuokra-asuntoa, yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Huoneistojen koot vaihtelevat 26–65 neliön välillä.


Varman vuokra-asuntojen markkinointi käynnistyi syyskuun lopulla, ja ensimmäiset uudet asukkaat muuttavat taloon vielä tämän vuoden puolella, joulukuun alusta lähtien. Kiinnostuneet saavat lisätietoa Varman asuntosivuilta ja voivat jatkaa sieltä edelleen vuokrausta hoitavan Realia Asuntovuokrauksen sivuille:


SATOn kiinteistö valmistuu tammikuussa 2017, ja asukkaat pääsevät muuttamaan taloon vielä loppukuusta. SATO aloittaa markkinoinnin marraskuussa. Silloin asunnot löytyvät etusivun kautta www.sato.fi  ja siellä palvelussa nimeltä Löydä koti.

Varman ja SATOn kiinteistöt ovat lähes identtiset. Helpoiten ne erottaa toisistaan tunnusvärin perusteella, joka on Varmalla punainen, SATOlla keltainen. Tunnusvärit näkyvät julkisivujen syvennyksissä, porrashuoneissa sekä sekä katolla sijaitsevissa ilmanvaihtokonehuoneissa. Kuva on otettu Haukilahdenkadun puolelta, uuden kauppakeskuksen parkkitalosta.



Varman kiinteistön asunnot ovat pitkälti valmiit, mutta yleisiä tiloja vielä viimeistellään. Se tarkoittaa esimerkiksi porrashuoneitten ääntä eristävien desibelimattojen asentamista.


Varman kiinteistössä oli syyskuun lopulla menossa urakoitsijan eli SRV:n itselleluovutus. Työnjohtaja Mika Rosling tarkasteli lattialaminaatin kuntoa. SATOn vuokralle tulevien kotien laminaatit poikkeavat ulkonäöltään hieman kuvan lattiasta.


Itäisten päätyasuntojen ikkunat antavat kalliolle, jonka takana sijaitsee Niittykummun koulu. Makuuhuoneitten kalusteasennukset on viety loppuun kaappien ovenkahvoja myöten.

Molemmissa taloissa yksiöt ovat kokoluokka 26–35 neliötä. Kaksioon mielivät voivat valita 35–57 neliön vaihtoehdoista, saunalla tai ilman. Kolmiot sopivat myös pienille perheille; niiden kokoluokka vaihtelee 59–65 neliön välillä.


Asunnoissa on huoneiston levyiset, lasitetut parvekkeet, mutta alimpiin kerroksiin kuuluu parvekkeen sijaan oma pieni terassipiha. Myös terassipihat varustetaan laseilla, ja asuntojen edessä on jo valmiina istutusaltaat suojaa antaville kasveille. Yhteisellä sisäpihalla voi pelata vaikka shakkia, sillä sitä varten laatoitukseen on tehty valmis ruudukko. Haukilahdenkatu jää melumuurin taakse.


Merituulentien puolella parvekelasitus vaimentaa liikenteen ääniä. Koska koko kortteli sijaitsee liikenteellisesti vilkkaassa paikassa, äänieritys on keskivertoa parempi. Varman talossa Merituulentien puolella lasitus on kaikkein paksuin.

Mika Rosling toteaa parvekkeen paneloinnin olevan moitteeton, ja seinälle on asennettu kaikki tarpeellinen tuuletusortta ja valaisimen lamppua myöten. Urakoitsijan itselle luovutuksen aikana työnjohtajan tehtäviin kuuluu erilaisten puutelistojen tekeminen. Enää on kyse lähinnä pienistä paikkamaalauksista ja asennuksista.


Niittysillankulman kolmen talon alla sijaitsee korttelin oma autohalli. Kunkin kiinteistön autopaikat sijaitsevat siten, että hallista pääsee hissillä suoraan kerroksiin. Kun kuvassa näkyvä SATOn talo alkuvuodesta valmistuu, Varman uusissa kodeissa jo asutaan.