perjantai 28. huhtikuuta 2017

Alikulusta sadunomainen taidekokonaisuus


Metrokeskuksen tuntumassa sijaitseva Merituulentien alikulku, Rälssitilanportti, tulee yllättämään visuaalisuudellaan valmistuttuaan elokuussa. Taiteilija Lotta Mattila on suunnitellut Rälssitilanporttiin taidekokonaisuuden, joka koostuu seinämaalauksista ja pronssiveistoksesta. Alikulun asuttaa afrikkalainen sorkkaeläin, okapi.


Okapi on mielikuvituksellisen näköinen hahmo, kuin satueläin. Kyseessä on tarinallinen kehityskulku, joka alkaa geometrisena kuviona ja muuttuu vähitellen eläinhahmoksi. Hahmoa taustoittaa abstrakti maisema. Molemmat ovat ilmeeltään geometrisiä ja koostuvat ruutumaisista värialueista. Okapi nähdään eri asennoissa, ja maalaukset asettuvat suurin piirtein maan tasolle, kuin kävelemään. Kyseessä on kasvava okapin poikanen eli vasikka. Jos okapi kuvattaisiin täysikasvuisena luonnollisessa koossaan, sen säkäkorkeus olisi jopa korkeampi kuin suomenhevosella.


Alikulun pohjoispuolella okapin tarina huipentuu pronssiveistokseen. Se toteutetaan ilman jalustaa, joten vaikuttaa siltä, kuin vasikka olisi eksynyt alueelle kävelemään. Veistoksesta tulee realistinen niin kooltaan kuin ilmeeltään. Takaosan seepramaiset raidat saadaan aikaan hapettamalla pronssipintaa, jolloin niiden sävy näyttäytyy vihertävänä. Kuvassa on veistoksen vahamalli. Pystytysaika ei ole vielä varmistunut. Valokuva: Lotta Mattila.

Toukka kahden puolen katua

Rälssitilanportin näyttävät maanpäälliset rakenteet ovat kuin oma taideteoksensa. Alikulun spiraalimainen sisäänmeno Merituulentien eteläpuolella muistuttaa kerällä olevaa toukkaa. Tien pohjoispuolella toukka on ikään kuin oikaissut häntänsä suoraksi.


Toukasta on toistaiseksi näkyvissä vasta luuranko Niittytoriksi nimetyllä aukiolla. Se sijaitsee Merituulentien eteläpuolella 12-kerroksisen tornitalon edustalla. Pyöräilijät laskeutuvat alikulkuun suuremman suuaukon kautta, kävelijät käyvät portaisiin pienemmästä portista.


Rälssitilanportin teräsrakenteet ovat kuin taidetta jo sinänsä. Tämä on kuitenkin vasta alkua. Toukkamaisuus alkaa käydä ilmi, kun teräskaaret peitetään vihreän sävyjä toistavilla, “suomuisilta” näyttävillä alumiinilevyillä. Kierreportaiden lisäksi alikulkuun pääsee myös Merituulentien pohjoispuolelle rakennettuja perinteisiä portaita pitkin.


Spiraali tuo suureen halliin, johon voi jättää polkupyörän sateelta suojaan. Osa pyörätelineistä on jo asennettu paikoilleen. Samanlaisia telineitä löytyy muutama myös kauppakeskuksen edustalta. Graniittirakennus Kallio on saanut hallin betonirakenteet pitkälti valmiiksi, ja huhtikuussa jatkui  graniittikiveyksen asentaminen.


Alikulusta pääsee paitsi Merituulentien toiselle puolelle, myös metroasemalle omaa 22 metriä pitkää yhdyskäytävää pitkin. Kiveystöitten valmistuttua alikulussa aloitetaan seinien pohjamaalaukset taidetta varten.


Pohjoinen kävelyluiska odottaa vielä kattorakenteeksi tulevia teräksisiä kaaria, jotka jatkavat tien toiselle puolelle jo asennettujen luurankomaisten rakenteitten ideaa. Myös tämä ”toukan häntäosa” verhotaan suomumaisilla alumiinilevyillä. Materiaalit ja väritys sitovat pohjoisen ja eteläisen osan visuaalisesti yhteen. Pohjoinen ramppi muodostaa tunneliosuuksineen lähes 100-metrisen suoran polkupyörähalliin.