maanantai 31. heinäkuuta 2017

Okapi asutti Merituulentien alikulun


Niittykumpuun hiipi heinäkuussa afrikkalainen sorkkaeläin okapi ja otti asuinsijakseen Merituulentien alikulun, Rälssitilanportin. Kyseessä on taiteilija Lotta Mattilan laaja taidekokonaisuus, joka luo käytäville ja polkupyörähalliin sadunomaisen ja lämpimän tunnelman. Yleisölle tila aukeaa vasta tuonnempana – tarkka päivämäärä ei ole vielä tiedossa.


Maanalaiset tilat ovat muuttuneet vehreäksi graafiseksi satumetsäksi, jonka katveessa hahmot elävät. Ne ovat erikokoisia ja -näköisiä, suurimmat jopa parimetrisiä. Hahmojen katseet kohdistuvat eri suuntiin ja ikään kuin opastavat eteenpäin ulosmenoteille. Maalauksissa on sekä herkkyyttä että voimakasta graafisuutta.


– Alun perin hain innoitusta Niittykummun historiasta ja suomalaisista eläimistä kunnes mietin, onko aina pakko tehdä karhuja ja hirviä. Suomi on muuttuva maa eikä aina tarvitse pönkittää samanlaista kansallisidentiteettiä. Okapi on kuin satuhahmo, harva osaa liittää sitä Keski-Afrikkaan, Lotta Mattila sanoo.

Mattila on tehnyt paljon eläinaiheista taidetta ja sekä lukuisia eläinveistoksia. Idea okapista lähti itämään hänen muutama vuosi sitten tekemästään hevosaiheisesta työstä, joka ohjasi kavio- ja sorkkaeläinten suuntaan. 

– Kun idea okapista tuli, en päässyt siitä enää irti. Otin okapista selvää ja sain tietää, että vasikka kulkee emon perässä ja tunnistaa tämän raidallisen takapuolen. Emosta erottuaan ne liikkuvat yksinään viidakossa. Sain idean raitojen hyödyntämisestä ja kokonaisesta kasvutarinasta.

Vasikka kasvaa ja itsenäistyy

Tarina saa alkunsa metroaseman lippuhallin ovelta, jonka kohdalla vasikasta näkyy vasta muutama graafinen elementti maan rajassa. Lajityypillisesti emo on piilottanut pienen vasikan puiden ja pensaiden katveeseen. Se ikään kuin nukkuu.


Vasikan availlessa silmiään se näkee emon jalat, jotka tuntuvat ulottuvan maasta taivaisiin. Tarinan alkuvaiheilla emon läsnäolon voi vielä nähdä taustaan piiloutuvista elementeistä. Seinältä löytyvät esimerkiksi emon takapuolen raidat. Vasikka alkaa nostaa päätään ja nousta varovasti jaloilleen.


Polkupyörähallissa taakseen katseleva hahmo tuntuu kyselevän tullaanko sitä sieltä. Vasikan käynti on vielä huteraa, mutta muuttuu kulman takana iloiseksi kirmailuksi.


Pohjoiseen menevässä tunnelissa vasikka on juoksussa. Se alkaa itsenäistyä ja haluta ulos maailmaan. Hahmo kulkee maalauksissa ulospäin ja ohjaa samalla kulkijaa. Alikulusta pääsee Merituulentien etelä- ja pohjoispuolelle. Taustalla näkyvä polkupyörähalli on maisemallinen ja siinä on nähtävissä eläinhahmojen lisäksi graafisia puita.


Pohjoiseen vievän luiskan tuntumassa okapi juoksee selvästi ulos. Alkuperäisidean mukaan pohjoisen luiskan päässä ulkona kohoaa pronssinen okapiveistos; vasikka on kasvanut aikuiseksi itsekseen ja lähtenyt suureen maailmaan. Taiteilijasta johtumattomista syistä veistos pystytettäneen aluksi Merituulentien eteläpuolelle.

– Okapin raidallinen takapuoli toistuu myös pronssiveistoksessa. Raidoissa on turkoosia patinaa, Lotta Mattila paljastaa. Veistos on valimolla, ja Lotta Mattila kertoo odottavansa sen valmistumista kuin joulua.

Alkuun tussilla ja vesiväreillä

Kun Rälssitilanportin taiteen suunnittelu alkoi, tunnelin rakentamista ei ollut edes aloitettu. Lotta Mattilan piti kuvitella päässään, minkälaiseen tilaan taide tulee ja miten hän käsittelisi mittasuhteita.


– Aloitin luonnostelun tusseilla ja vesiväreillä kunnes siirryin käyttämään piirtolevyä. Kun olin pitkään katsellut okapia tietokoneen ruudulta, oli aika mahtavaa päästä rakenteilla olevaan tunneliin ja hahmottaa, missä koossa okapit voi toteuttaa.


Alikulussa okapeja on kymmenkunta, mutta taiteilija ehti tehdä lukuisia versioita hahmoista eri asennoissa. Lotta Mattilassa on sekä taiteellista luovuutta että täsmällistä matemaattisuutta, sillä mittasuhteiden on toimittava graafisessa toteutuksessa millilleen.

Ääriviivat töpötettiin seiniin

Seiniin hahmot siirtyivät muovikalvon avulla. Kuvat piirrettiin aluksi kalvoille ja kalvot rei’itettiin siten, että tärkeät risteyskohdat voitiin merkitä niiden kautta seinään.


Reikiin töpötetään tässä kalvon läpi kuivapigmenttiä, keltaokraa. Kun muovikalvo poistettiin, hahmo voitiin piirtää lyijykynällä ja viivoittimella puhtaaksi. Sen jälkeen alkoi itse maalaustyö alue kerrallaan. Työn toteutti Kuustie & Sorri Oy.

– Tärkeitä onnistumisessa ovat maali ja siveltimen jälki. Silikonihartsimaali antaa hyvän tuntuman ja jäljen. Siinä on hyvä luisto, peittävyys ja riittävyys, kertoi erikoismaalari Aleksi Sorri.

Toukan luuranko saa nahkansa

Merituulentien molemmin puolin on tähän asti kohonnut luurankomainen rakenne, joka on varmasti herättänyt ihmetystä. Loppukesästä kerällä oleva ”toukka” ja sen suoraksi ojennettu ”häntä” tien pohjoispuolella saavat päällyksen.


Toukka saa pintansa alumiiniverhouslaatoista, joita on kuutta eri värisävyä. Osassa on mattapinta, osassa hohtavaa helmiäistä. Laatat ovat kooltaan noin 90 x 90 -senttisiä.

– Katteesta ei tule täysin vedenpitävä, mutta alapuolella olevat portaat ja polkupyöräramppi saavat karhean Bridgemaster-pinnoitteen liukkauden torjumiseksi, kertoo Rälssitilanportin toteuttaneen Graniittirakennus Kallion työmaainsinööri Jaana Hjelm.


Sama alumiiniverhous kattaa ennen pitkää myös pitkän pohjoispuolen rampin. Alikulussa tehtiin heinäkuun lopussa vielä kiveystöitä sekä asennettiin valaisimia ja jakorasioita.


Merituulentien pohjoispuolelta alikulkuun pääsee myös portaita pitkin. Ne ovat saaneet sivuilleen teräskannakkeet, sillä portaiden yläpuolelle asennetaan niin ikään luurankomainen teräsrakenne ja alumiinilevyverhous. Tässä voisi nähdä toukan ja pikkutoukan, samaan tapaan kuin alapuolella kirmaavat okapiemo ja vasikka! Portaiden ja pitkän rampin välissä tehtiin vesieristyksen valmistelevia töitä alle jäävän holvin pintaan.

Alikulusta suoraan taksiin

Rälssitilanportin länsipuoli sai viime hetkellä uudet suunnitelmat. Pitäähän liikenteellisessä solmukohdassa olla myös taksitolppa.


Kevyenliikenteen väylä kuului alkuperäissuunnitelmaan, mutta sen viereen, kuvassa näkyvän pakettiauton taakse, saadaan taksiparkki ja odottelualue. Tolpalle mahtuu neljä taksia.


Lähes viimeisimpinä töinään Graniittirakennus Kallio asensi vielä Merituulentielle kaiteet bussikaistan viereen. Kun metroliikenne alkaa, bussit kulkeva omalla kaistallaan tiheästi. Kaiteet muistuttavat jalankulkijoita varovaisuudesta, ja niiden suojissa voi odotella turvallisesti.