perjantai 18. joulukuuta 2015

Katurakentaminen täydessä vauhdissa – tekeillä myös siltarakenteita


Niittykummun läpi viime aikoina kulkeneet sen tietävät: katurakentaminen on käynnistynyt laajassa mitassa niin Merituulentiellä kuin Haukilahdenkadulla. Espoon kaupungille katu-urakkaa tekevä Graniittirakennus Kallio on päässyt kiinni myös siltarakenteiden valmisteluun. Siltoja muodostuu alueelle kaikkiaan neljä uutta, ja lisäksi yhtä vanhaa levennetään.


Merituulentien liikenne on saatu siirrettyä pohjoisen puoleisille kaistoille suunnitelmien mukaisesti, ja eteläisten kaistojen asfaltti ja sen alapuoliset kerrokset on jo pitkälti kaivettu pois. Tien länsipäässä alkoi joulukuussa rakenteen vahvistaminen uusilla kerroksilla.


Samanaikaisesti alueella on käynnissä kaapelilinjan rakentaminen. Tässä tasoitetaan ja tiivistetään maata valmistuneen osan kohdalla.


Vaahtolasimurske suodatinkankaan päällä näyttää erehdyttävästi kivimurskeelta, mutta kyseessä on kierrätyslasista valmistettu keveä materiaali, jota on helppo työstää ja joka toimii hyvänä routaeristeenä. Vaahtolasi muodostaa oman rakennekerroksensa; sen päälle levitetään kantava kerros ja asfaltti.


Vaahtolasimurske on kädessä kevyen kevyttä, ja kiviltä näyttävät pikku lohkareet saa helposti napsautettua pieniksi palasiksi. Vaikka näin hauraan materiaalin käyttäminen vilkasliikenteinen kadun rakennekerroksena voi äkkiseltään vaikuttaa järjenvastaiselta, ideana on asentaa murske liikkumattomaksi kerrokseksi, jolloin siitä tulee erittäin kantava ja pitkäikäinen. Vaahtolasi keventää tierakennetta ja maaperään kohdistuvaa painetta.


Liikenne kulkee nyt Riihitontunpuistoon tehdyn kiertotien kautta, joka on kartassa merkitty numerolla 2. 

Numero 6 kartassa osoittaa kevyelle liikenteelle tarkoitetun uuden alikulun paikan. Graniittirakennus Kallio on aloittanut tämän Rälssitilanportti-nimisen alikulun rakentamisen Olarinluomasta Merituulentien ali metrokorttelin edustalle. Alikulun rakentamisen yhteydessä syntyy yksi neljästä uudesta sillasta, sillä autot kulkevat töiden valmistuttua alikulun päältä.

Numero 1 B kertoo Merituulentien parantamisesta Olarinluomasta itään. Haukilahdenkadun risteykseen on rakennettu väliaikainen kiertoliittymä. Risteysalueella vanhastaan olevaa siltaa levennetään. 


Rälssitilanportti on tässä valmisteilla Merituulentien eteläpuolella. Pystyssä on ponttiseinä, ja sen ankkurointi maaperään on alkanut. Kuoppaa oli joulukuun puolivälissä kaivettu vasta pari metriä, mutta ponttien ankkuroinnin jälkeen päästään kaivamaan syvemmältä.


Rälssitilanportin maanpäällisistä sisäänmenoista tulee näyttävät. Alikulun eteläpää on spiraalin muotoinen. Alikulusta on suora yhteys metrokeskuksen lippuhallin yhdyskäytävään, joka näkyy kuvassa oikealle kääntyvänä haarana.


Säännöllisesti Merituulentiellä liikkuvat autoilijat lienevät jo tottuneet uuteen, väliaikaiseen liikenneympyrään Haukilahdenkadun risteyksessä. Harvemmin alueella liikkuvilta vaaditaan tarkkuutta, sillä tien yläpuolella aikaisemmin olleet ryhmittymismerkit ovat poistuneet, ja työnaikaiset liikennemerkit tulleet tilalle. Kuva on otettu Tapiolan suunnasta Olarin suuntaan.


Marraskuussa otetussa kuvassa ryhmittymismerkit olivat vielä paikallaan Haukilahdenkadun päässä. Myös nämä opasteet on otettu alas Merituulentien risteyksessä. Tarkkuutta siis myös Länsiväylän suunnasta Niittykumpuun tultaessa. Tässä risteyksessä on marraskuun lopusta asti ollut työnaikainen kiertoliittymä ja työnaikaiset opasteet.


 Merituulentien ja Haukilahdenkadun risteyksen ilme muuttuu myös uusien asuinrakennusten vuoksi. Katujen kulmaukseen nousee Varmalle rakennettava viisikerroksinen kerrostalo. Haukilahdenkadun varteen rakennetaan kaksi muutakin kerrostaloa; yhdessä nämä kolme rakennusta muodostavat Niittysillankulma-nimisen korttelin. Kuvassa Haukilahdenkatu on liikenneympyrän takana.


Haukilahdenkadun molemmin puolin rakennetaan uusia katuja ja siltarakenteita. Numeron 7 kohdalle syntyy uusi alikulku ja siltakansi. Tähän kohtaan rakennetaan kevyen liikenteen ramppi länsisuuntaan uudelle Niittyportti-nimiselle kadulle.

Uusien katujen rakentamisen vuoksi Haukilahdenkatu halkaistaan keskeltä, ja liikenne siirretään vaiheittain kadun puolelta toiselle.

Kartan numero kertovat töistä seuraavasti:

4: Haukilahdenkatu uusitaan Merituulentien ja Niittyportin välillä. Kadulle tulee lisää kaistoja ja kaksi uutta risteystä.

5: Haukilahdenkadun molemmin puolin rakennetaan ensi vuoden syksyyn asti uusia katuja: Niittypuistonkuja, Niittysillankulma ja sekä jatke nykyiselle Niittyportille.

7: Uusi Niittyportin silta mahdollistaa Niittyportti-nimisen kadun jatkumisen Haukilahdenkadun länsipuolelle. Nykyinen kevyenliikenteen alikulku muuttuu myös ajoneuvoliikenteelle sopivaksi. Uutta alikulkua ja katuyhteyttä pitkin pääsee metroasemalle ja sen pysäköintitiloihin.

9. Metrokeskuksen (numero 10) ympärille syntyy uusi puisto, Niittypuisto. Sen rakentaminen jatkuu vuoteen 2017.

12.  Merituulentien ja Haukilahdenkadun kulmaan nousee omistus- ja vuokra-asuntojen kortteli, Niittysillankulma.

13. Espoon Asuntojen vuokra-asuntoja rakennetaan vuoteen 2018 asti.




tiistai 1. joulukuuta 2015

Toinen tornitalo – Niittytori – rakenteille


Niittykummun uuden metroaseman ja kauppakeskuksen molemmin puolin rakennetaan asuintornit. Nyt myös Asunto Oy Espoon Niittytori 3 on pantu rakenteille. Se on massaltaan puolet pienempi kuin Niittyhuippu.


SRV rakentaa matalamman, 12-kerroksisen, tornin SATOlle. Tulossa on parvekkeellisia vuokra-asuntoja yksiöistä kolmioihin. Neliömäärät vaihtelevat yksiöiden reilusta 30 neliöstä kolmioiden noin 60 neliöön. Parvekkeilta on näkymät joko viherpihalle tai Merituulentien suuntaan. Vuokraaminen alkaa vasta kun rakennus on viimeistelyjä vaille valmis, vuoden 2017 keväällä tai kesällä.

Kuvassa Niittytori nähdään etelän suunnasta. Alin viivoitettu kerros oikealla kuvastaa metroaseman tiloja, sen yläpuolella oleva harvemmin viivoitettu kerros kuuluu kauppakeskukselle. Tästä tornista metroasemalle ei pääse suoraan hissillä kauppakeskuksen kautta kuten Niittyhuipusta. Käynti tapahtuu ulkokautta, mutta erittäin helposti.

Torni rakentuu lupsakkaasti savolaisittain


Asuintalon paalutustyöt ovat jo valmiit, ja perustuslaudoituksia tehdään loppuvuoden ajan. Koska maanalaisia kerroksia ei ole, rakentamisen alkuvaihe on melko nopea, ja torninosturi pääsee tälle työmaalle jo joulukuun alkupuolella.



 Työmaa on ”savolaismafian” hallussa, sillä yllättävän moni työmaatoimistossa on alun perin Savosta, ja vantaalaisvahvistuskin savolaisen poika. Kuvassa edessä vasemmalta rakennuttajapäällikkö Ilkka Tiensuu vieressään työmaainsinööri Mari Filipoff. Takarivissä vasemmalta työmaapäällikkö Jarmo Kinnunen, työsuojeluvaltuutettu Elias Kinnunen sekä erityisen innoissaan työnjohtaja Oskar Leinonen.


Niittytori voi tuntua tornitalon nimenä tässä vaiheessa hieman hämäävältä, se kun on nykyisen kauppakeskuksen nimi. Tulevina vuosina kauppakeskus kuitenkin puretaan ja sen tilalle rakennetaan asuinkortteli. Niittytori-nimisen tornin edustalle puolestaan rakennetaan torimainen aukio, josta on pääsy uuteen kauppakeskukseen, metroasemalle sekä Merituulentien alittavaan tunneliin.

Parkkitalot syntyvät legorakennelman tapaan

Metrokeskuksen ja tornitalojen oheen rakennetaan kaksi parkkitaloa. Parkkitalo ykkösen perustustyöt ovat valmistuneet, ja Haukilahdenkadun reunaa myötäilevässä kuopassa ovat käynnissä elementtiasennukset. Kuoppa täyttyy nyt kovaa vauhtia pilareista, palkeista ja ontelolaatoista.


Elementtien kokoaminen muistuttaa hieman legoilla rakentamista. Palikat kootaan edellisten kannattimiin. Haukilahdenkatu näkyy tässä kuvassa taustalla.


Yläkantista katsottuna jopa rakennusmiehet näyttävät legoukoilta, mutta nämä saavat aikaan huomattavasti enemmän. Tässä marssitaan 1,20 metriä leveitten ja 17 metriä pitkien ontelolaattojen päällä. Ontelolaatat muodostavat parkkitalon katto- ja lattiapohjat eri kerroksiin. Vaikka palikat ovat isoja, ontelomainen rakenne tekee niistä nosturille suhteellisen keveitä käsitellä.


Tässä raudoittaja suoristaa uuden kerroksen seinien lähtötartuntoja. Tämän jälkeen työmaalla kasattu seinäraudoite nostetaan paikoilleen osaksi myöhemmin valettavaa kantavaa betoniseinää. Pysäköintikerroksia on tulossa kaikkiaan neljä.


Ontelolaattakentästön rakentaminen alkaa sivuilta keskelle päin. Parkkitalo ykkönen on tässä edennyt kakkoskerrokseen asti. Työmaalla yhdistyy elementti- ja paikallavalurakentaminen. Samaan aikaan kun parkkitiloja kootaan elementeistä, vieressä tehdään 24-kerroksisen Niittyhuipun paikallavaluseiniä.