keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Putsplank ja harjannostajaisiin


Aivan vapun kynnyksellä Niittysillankulmassa oli aika juhlia kahden ensimmäisen kerrostalon saattamista harjakorkeuteen. Varmalle valmistuvassa kerrostalossa saavutettiin selkeä etappi myös sisätöitten osalta: asuntoihin päästiin asentamaan ensimmäisiä kiinteitä kalusteita. Se tiesi vipinää rakennussiivoojien työpäiviin.


Maalaus- ja tasoitetöitten valmistuttua asunnot piti saattaa nopeaan tahtiin mahdollisimman puhtaiksi kiintokalusteitten, kuten keittiökaapistojen, saapumista varten. Rakennussiivooja Leila Vigman poisti ikkunasuojauksia ja huolehti siitä, että huoneistot olivat valmiit uuteen vaiheeseen. 

– Aluksi työ painottuu raivaussiivoukseen ja käy loppusiivouksia kohden koko ajan tarkemmaksi. Työhöni kuuluu myös suojausten tekemistä, yleisestä järjestyksestä huolehtimista ja logistiikan hoitamista. Se, että tavarat ovat siististi oikeilla paikoillaan vaikuttaa kaikkien työturvallisuuteen. 


Varmalle rakennettavan talon (vasemmalla) vesikatto on ollut valmis jo muutaman viikon, ja aivan kannoilla seuraa SATOn kiinteistön katto viimeistelytöineen. Kellarivaiheessa olevaa rakennusta SRV rakentaa itselleen: Niittyheinä-nimiseen kiinteistöön on tulossa omistusasuntoja. Haukilahdenkadun varressa on aluillaan myös uusi työmaa. Jonon jatkoksi saadaan Espoon Asuntojen vuokra-asuntoja.

Lohikeittoa ja taikatemppuja

Vapun alla niin Leila Vigman kuin muukin työmaan väki siirtyi läheiseen ruokalaan juhlistamaan harjannostajaisia.


Juhlapuheitten jälkeen tarjolla oli kermaisaa lohikeittoa, lohileipiä ja kakkukahvit haitarimusiikin säestyksellä.


Johtaja Jouko Kuusela SATOsta kertoi SATOn kasvattaneen tänä keväänä vuokra-asuntokantaansa ostamalla lähes 2300 asuntoa muilta kiinteistösijoitusyhtiöiltä. Niittykummussa yritys tarjoaa vuokra-asuntoja paitsi Niittysillankulmasta (63 asuntoa) myös Niittytori 3:sta, jossa on yhteensä 94 asuntoa sekä sekä SRV:n Niittyhuipusta. Niittyhuipun tornitalon alimmat kerrokset valmistuvat vuokra-asunnoiksi, ja vuokrattaviksi on sieltä tulossa 75 huoneistoa.


Niittysillankulmassa niin Varman kuin SATOn asuintalojen huoneistojen vuokraus alkaa vasta noin kolme kuukautta ennen talojen valmistumista, joten varauksia ei voi ihan vielä tehdä. Varman kiinteistö valmistuu marraskuussa, ja SATOn kiinteistö tammikuussa 2017.

– Asunnot ovat napakoita ja soveltuvat parhaiten sinkuille, pariskunnille ja pienille perheille. Pääkaupunkiseudulla se on tyypillinen vuokrausprofiili. Vetovoimana on hyvä sijainti palveluineen sekä hyvä hinta-laatu-suhde, Jouko Kuusela mainitsee.


SRV toimii Niittysillankulmassa kokonaisvastuurakentajana eli vastaa kaikesta rakentamisesta avaimet käteen -periaatteella. SRV:n varatoimitusjohtaja Antero Nuutisen keskustelukumppanina arkkitehti Sarlotta Narjus Arkkitehtitoimisto SARC Oy:stä, joka on suunnitellut paitsi Niittysillankulman kiinteistöt, myös kauppakeskuksen ja tornitalot.


Varman rakennuttajapäällikkö  Tuomas Vaarasalo (oikealla) kertoi Varman rakennuttaneen viiden viime vuoden aikana noin 900 vuokra-asuntoa ja jatkavan samaan tahtiin. Asunnot nousevat hyville paikoille kasvukeskuksiin, palveluiden ja sujuvien liikenneyhteyksien tuntumaan. Iloisena pöytäseurana Niittykummun kahden tornitalon parissa työskentelevä SRV:n rakennuttajapäällikkö Ilkka Tiensuu.


Taikuri Martti Vannas hämmästytti niin yleisöä kuin avustajaksi ryhtynyttä SATOn rakennusvalvojaa Ari Tallbergia ällistyttävillä tempuilla, joissa fysiikan lait pantiin uusiksi.