tiistai 1. maaliskuuta 2016

Syö, juo, asu ja matkusta


Vaikka Niittykummun uudesta kauppakeskuksesta on valmiina vasta lattia, nyt jo tiedetään, että kauppakeskus tarjoaa valmistuessaan monipuoliset palvelut päivittäiseen asiointiin sekä mukaviin hengähdyshetkiin. Arkisten ruokaostosten lisäksi siellä voi esimerkiksi juoda kahvit, lounastaa, napata mukaan monenlaista patongista pizzaan ja huollattaa hiuksensa. Todella helppoa asiointi on niille, jotka asuvat tornitaloissa kauppakeskuksen yläpuolella tai vieressä. Ja metrohan kiitää kahteen suuntaan kauppakeskuksen alla.


Tältä näyttää uuden kauppakeskuksen pohjaratkaisu etelän suunnasta katsottuna. Merituulentie kulkee kokonaisuuden pohjoispuolella ja Haukilahdenkatu itäpuolella oikealla. Kaikki päivittäispalvelut löytyvät katutasosta. Kauppakeskuksen suurimmat liiketilat on varattu K-Supermarketille ja S-Marketille. Molemmilla päivittäistavaraliikkeillä on käytössään suurin piirtein yhtä paljon tilaa, reilut 1600 neliötä.


Muut liikkeet sijaitsevat markettien välissä kauppakäytävien varrella. Asiakkaita palvelevat esimerkiksi R-kioski, Robert’s Coffee, Espresso House, Kotipizza, Subway, kiinalainen ravintola, lounas-/iltaravintola, Alko, luontaistuotemyymälä ja kukkakauppa.

Valkoisella merkittyyn kauppakäytävään on kulku niin etelä- kuin pohjoissuunnasta, ja asiakkaat pääsevät käytävälle myös hissillä parkkitiloista. Metroon menijät löytävät metroasemalle johdattavat liukuportaat pääkäytävän pohjoispäästä.

Kauppakeskus valmistuu alkuvuodesta 2017 ja parantaa alueen palvelutarjontaa.

Alimmat kerrokset hahmottuvat

Niin parkkitilojen kuin Niittyhuipun rakennustyömaat ovat edenneet maan alta katutasoon. Tällä korkeudella tehdään samaan aikaan myös kauppakeskusta ja Asunto Oy Espoon Niittytori 3:a eli matalampaa tornitaloa.



Etelän suunnasta nähtynä kokonaisuus näyttää tältä. Oikeassa laidassa näkyvien maanalaisten parkkitilojen ja Niittyhuipun kellariosuuden rakentaminen on ollut hidasta, sillä ne vaativat jämerät perustustyöt. Molempien tornitalojen ensimmäiset kerrokset edellyttävät niin ikään vaativaa paikallavalua, joka tehdään pitkälti käsityönä. Perustusten ja alimpien kerrosten on oltava sitä vakaammat, mitä useampia kerroksia niiden päälle rakennetaan.

Niittyhuippu vaatii tästä syystä noin kuukauden aikaa kerrosta kohden aina kolmanteen kerrokseen asti, mutta alkaa kevään edetessä nousta nopeampaan tahtiin. Elementtirunkovaiheessa päästään jopa vajaan kahden viikon rytmiin asuntokerrosta kohden.


Ahdas työmaa vaatii sovittelua


Työmaa-aitojen ulkopuolelta ei välttämättä hahmota, kuinka ahtaat paikat sisäpuolella on. Kun samassa kulmauksessa tehdään kahta tornitaloa, parkkitaloa, kauppakeskusta ja metroasemaa, kulkuväylät käyvät kapeiksi. Työmaata puristavat eri puolilta myös kadunrakennustyömaat ja alikulun teko työmaan länsipäähän.


Monen toimijan tarpeet ja logistiikan järjestäminen onkin yksi työmaan suurista haasteista. Kuorma-autot ja työkoneet pujottelevat kapeilla poluilla, ja kuormien saapumiselle on tehtävä tarkat varaukset. Rakentajat pitävätkin tiuhaan palavereja logistiikan sovittelusta ja urakkarajoista.



Kauppakeskuksessa asennetaan seuraavien kuukausien aikana elementtejä, ja vesikaton pitäisi valmistua kesän korvalla. Sen jälkeen käynnistyvät sisätyöt ja julkisivun rakentaminen.


Asunto Oy Espoon Niittytori 3:ssa eli 12-kerroksisessa tornitalossa ei ole maanalaisia kerroksia, joten rakentaminen on nopeampaa kuin Niittyhuipussa. Rakentaminen aloitettiin viime vuoden lopulla, mutta kiinteistön väestönsuojan rakenteet alkavat olla valmiita, ja elementtityötkin ovat päässeet käyntiin. SRV rakentaa taloa SATOlle vuokrakohteeksi. Portailla työmaapäällikkö Jarmo Kinnunen tavanomaisella työmaakierroksellaan.


Talvikaudella 12-kerroksisen tornin työmaalla tehdään vielä muottilaudoituksia ja raudoituksia. Raudoittajilla pitää kiirettä, sillä noin kuukauden kuluttua talon alaosalla pitäisi olla selkeä muoto.


Sisätiloista näkyy siellä täällä jo aihioita. Tässä asennetaan holvitukia kannattelemaan teräspalkkeja, joiden päälle valetaan aikanaan seuraavan kerroksen lattia. 



Niittytori 3:n eteen rakennettava alikulku Rälssitilanportti helpottaa aikanaan Merituulentien alittamista ja tuo jännittävän spiraalimaisen elementin tornitalon edustalle. Rakentamisvaiheessa paikat ovat ahtaat myös tällä alueella, sillä samasta kulmauksesta pyrkivät kuorma-autot tunnelityömaalle ja elementtirekat tornitalojen ja kauppakeskuksen työmaille. Rakentaminen on myös tiivistä neuvottelemista ja yhteispeliä monen osapuolen kanssa.