tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kadunrakennustyöt hyvällä mallilla


Kaistojen uusiminen, siltojen ja alikulkujen rakentaminen sekä muut Niittykummun kadunrakennusurakkaan kuuluvat työt ovat edenneet sujuvasti aikataulussa. Esimerkiksi metron liityntäliikenteen pysäkit valmistuvat hyvissä ajoin, vaikka metroliikenne ei alakaan alkuperäisen suunnitelman mukaan elokuun puolivälissä. Autoilijoitten on syytä olla tarkkana elokuussa, sillä Merituulentien ajojärjestelyihin tulee jälleen muutoksia.


Metron liityntäliikenteen bussipysäkkien rakennustyöt olivat loppusuoralla jo heinäkuussa, vaikka metron koeliikenne alkaa tämän hetken tiedon mukaan vasta tammikuussa 2017. Liikennöinnin alkamisen aikataulu täsmentyy lokakuussa. Merituulentien molemmin puolin metrokeskuksen eteen on rakennettu uudet pysäkit syöttöliikennettä varten. Heinäkuussa tehtiin muun muassa pysäkkikivien saumausta.


Kiveystyöt olivat käynnissä myös metrokeskuksen edustalla. Kuvassa maapintaisena näkyvä kaistale vaaleiksi laatoitettujen pintojen välissä valmistuu pyörätieksi. Kadunrakennustöissä koko Niittykummun uuden keskustan alueella otetaan hyvin huomioon kevyt liikenne ja metroaseman saavutettavuus kävellen ja polkupyörällä.


Kävelijät ja pyöräilijät voivat tulevaisuudessa alittaa Merituulentien  Rälssitilanportti-nimisen alikulun kautta. Alikulun levein kohta on 30-metrinen halli, johon tulee polkupyöräparkki. Pyörän voi jättää säältä suojaan, ja alikulusta voi kävellä yhdyskäytävään, joka johdattaa metron lippuhalliin.

Rälssitilanportin eteläpään sisäänkäynti on spiraalin muotoinen. Kuvan pyöreä, puinen rakenne on valumuotti, jota käytetään apuna spiraalin betonivalussa. Rakenteen sisälle tulee sekä portaat että pyöräluiska. Etualalla kuvassa näkyy valmiiksi valettu polkupyörähallin kattolaatta.

– Rälssitilanportin betonirakenteista on tehty yli puolet, ja teräsrakenteiden teko on aloitettu konepajalla. Teräsosia tulee esimerkiksi spiraalin kattorakenteeseen. Merituulentien liikenne kulkee jo osin alikulun päältä, kertoo Graniittirakennus Kallion työmaainsinööri Jaana Hjelm.


Niin autoilijat kuin kevyenliikenteen väylien käyttäjät ovat joutuneet puikkelehtimaan eri työmaitten ja vaihtuvien reittien puristuksessa. Kävelijät ja pyöräilijät voivat tarkistaa suositellut kulkureitit opastetauluista, joita on useissa paikoissa, muun muassa Niittytorin edustalla, Merituulentiellä ja Haukilahdenkadulla. Työmaainsinööri Jaana Hjelm näyttää mallia.

Autoliikenne siirtyy elokuussa eteläkaistoille

Merituulentien eteläiset kaistat on saatu kunnostettua ja reitti on niillä suorempi kuin tähän asti. Elokuussa autoliikenne siirtyy kokonaisuudessaan uusituille eteläisille kaistoille kumpaankin suuntaa ajettaessa. Tämä tarkoittaa sitä, että Tapiolan suunnasta tuleva liikenne lakkaa kulkemasta Riihitontunpuistoon tehdyn väliaikaisen kiertotien kautta. Samalla kadunrakentaminen siirtyy pohjoisille kaistoille, ja katua parannetaan samaan tapaan kuin eteläkaistoilla on tehty viime kuukausien ajan.


Uusittujen kaistojen viereen on eteläpuolella valmistunut myös uusi kevyenliikenteen väylä, jossa kävelijöitten ja pyöräilijöitten osuus on erotettu harmaalla kiveyksellä.

– Pohjoispuolen autokaistojen parannustyön aikana uudistamme myös Olarinluoma-kadun ja Merituulentien risteyksen. Olarinluoma-katua nostetaan metrin verran ylemmäs ja siihen syntyy ylämäki Merituulentielle tultaessa. Kaduissa oli jo ennestään tasoero, ja Merituulentien kaistojen uusiminen nostaa eroa ennestään. Ylämäkiratkaisulla tiet kohtaavat samassa linjassa, Jaana Hjelm selvittää.

Haukilahdenkadulla ajetaan uuden sillan päällä

Myös Haukilahdenkadun rakennustöissä ollaan uudessa vaiheessa. Kadun itäpuolelle rakennettu uusi silta on otettu käyttöön, ja työt ovat siirtyneet kadun länsipuolelle.



Samalla kun Haukilahdenkadun länsipuolella rakennetaan uutta siltaa, vanha kevyenliikenteen väylä kadun alapuolella levennetään autoliikenteelle sopivaksi. Kevyt liikenne on ohjattu työn ajaksi kulkemaan Haukilahdenkadun yli.

– Sillan alla joudutaan tekemään kaapeli- ja putkisiirtoja, joten kevyt liikenne on ohjattu kiertotielle. Alikulku pyritään avaamaan kävelijöille ja pyöräilijöille koulujen alkamiseen mennessä, onhan Niittykummun koulu aivan vieressä ja alikulku koululaisille tärkeä reitti, Jaana Hjelm sanoo.

Kuvassa on meneillään siltakantta kannattelevien pilareitten valumanttelien rakentaminen. Etelämpänä valut ovat jo käynnissä eli betonia ruiskutetaan pilareitten puisiin manttelimuotteihin. 


Uusi Niittyportin silta mahdollistaa Niittyportti-nimisen kadun jatkumisen Haukilahdenkadun ali sen länsipuolelle. Niittyportti-katu sillan länsipuolella ollut rakenteilla jo kuukausia, ja osa pintarakenteistakin on jo valmiina. Katu liitetään itäpuoliseen Niittyportti-katuun kuitenkin vasta siltatyön edettyä riittävän pitkälle.


Haukilahdenkadun alittava kevyenliikenteen alikulku metrokeskuksen kohdalla on sekin edistynyt aikataulun mukaan. Niittysillankulman ja metrokeskuksen yhdistävän alikulun betonityöt ovat valmiit.