tiistai 31. tammikuuta 2017

Suunnitelmissa runsaasti lisää asuntoja

Muutaman kuukauden kuluttua Niittykumpuun pääsee metrolla, ja uusi kauppakeskus Niittykin avautuu. Niittykummusta tulee joukkoliikenteen sujuva solmukohta, ja autolla sen ytimeen pääsee uusittua katuverkostoa pitkin. Viihtyisyys ja vetovoima kasvavat myös viherrakentamisen myötä. Tulevina vuosina Niittykumpuun rakennetaan kymmeniä uusia asuintaloja, tosin rakentaminen käynnistyy monilla tonteilla vasta vuosien kuluttua kaavojen saatua lainvoiman.


Jotta Niittykummun metroasema palvelisi mahdollisimman suurta käyttäjäkuntaa, rakentaminen keskittyy kävelymatkan päähän asemalta. Asuntoja on tähän mennessä rakennettu metroaseman ja uuden kauppakeskus Niityn yhteyteen, mutta rakentamista on luvassa laajalle alueelle Merituulentien molemmin puolin. Tulossa on sekä yksittäisiä kerrostaloja että kokonaisia kortteleita. Kaikkein suurimpien kortteleiden on tarkoitus sijoittua metroasemaa vastapäätä Merituulentien pohjoispuolelle eli Riihitontun alueelle. Osa Riihitontun kaavoista on saanut lainvoiman, osa odottaa vielä maankäyttösopimuksia.


Oheinen kartta kertoo tämänhetkisen kaavoitustilanteen ja kaupunkisuunnittelu-
lautakunnan (KSL) hyväksymät suunnitelmat. Mustan viivan sisään jäävällä alueella voisi suunnitelmien mukaan tulevaisuudessa asua noin 4 500 uutta asukasta.

Punaisella rajattu Vuoritonttu pohjoisessa on Outokummun entinen toimistotontti. Se on tarkoitus muuttaa noin 1500 asukkaan asuinalueeksi. Osa nykyisistä toimistorakennuksista säilytetään ja niitä täydennetään uudella toimistorakentamisella. Vuoritonttuun luodaan arviolta 800 uutta työpaikkaa. Vuoritontun kaavaan voi vielä vaikuttaa, sillä alueen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on parhaillaan nähtävillä.

Lainvoimaisuus vie vuosia

Projektinjohtaja Jarmo Kulmala ja arkkitehti Sampo Sikiö Espoon kaupungilta kertovat, ettei Niittykummun ilme muutu kovin nopeassa tahdissa. Monin paikoin maankäyttösopimusneuvottelut ovat vielä kesken tonttien omistajien ja kaupungin välillä, ja laajat alueet ovat rakennuskiellossa aina vuoden 2018 loppuun asti.


– Rakennuslupia ei myönnetä silloin, kun kaavanvalmistelu on vielä käynnissä. Vaikka kaupunkisuunnittelulautakunta olisi antanut tietylle alueelle hyväksyntänsä, kaava etenee vielä kaupunginvaltuustoon ja -hallitukseen, ja kaavan on saatava lainvoima. Rakennusliikkeet harkitsevat vielä sen jälkeen, onko markkinatilanne niille otollinen ja ajoittavat rakentamisen aloittamisen itselleen sopivaan ajankohtaan, Jarmo Kulmala muistuttaa.

Nykyinen kauppakeskus puretaan kesällä

Kun uusi kauppakeskus Niitty metroaseman yläpuolella avataan, nykyinen Niittytorin kauppakeskus voidaan purkaa. Purkutyöt aloitetaan tiettävästi vielä tulevan kesän aikana.


Kuvassa etualalla näkyvät kolme nykyistä asuintaloa jäävät paikoilleen, ja niiden takana näkyvän ostoskeskuksen tilalle rakennetaan kolme uutta, kahdeksankerroksista taloa. Kauppakeskuksen tontille on jo olemassa lainvoimainen kaava. Kolme uutta asuintaloa saavat myöhemmin jatkeekseen vielä neljännen, joka nousee nykyisen Niittykummun Huollon paikalle. Vanha lämpökeskus poistuu kunnallistekniikan uudistumisen myötä.

Metsän siimekseen kuvassa jää Kehä II:n ja Länsiväylän kainalossa sijaitseva Niittykallio. Sen nykyiset kerros- ja rivitalot saavat seurakseen uusia rakennuksia, jotka muodostavat miltei muurin kahden väylän suuntaan. Uusia koteja on tulossa 3000 asukkaalle. Niittykallion kaava on parhaillaan valmistelussa ja tulee vielä tämän kevätkauden aikana lautakunnan hyväksymiskäsittelyyn. Ehdotus oli espoolaisten nähtävillä kesäkuussa 2016.

Autoliikkeiden tilalle asumista

Tavoitteena on, että kaikki Merituulentien varressa sijaitsevat autoliikkeet muuttavat lähivuosina uusiin osoitteisiin. Metroaseman lähistön tontit tien varressa varataan tiiviille rakentamiselle ja erityisesti asumiselle.


Länsiauton kortteli ja Teboilin huoltoasema häviävät ennen pitkää maisemasta. Rakentamiselle alue vapautuu Länsiauton toimintojen sijoituttua toisaalle, mahdollisesti vuonna 2019. Autoliikkeen tilalle saadaan kerrostaloja, ja Teboilin tontin alle rakennetaan pysäköintitila, johon tulee sekä asukas- että liityntäpysäköintipaikkoja. Maan päälle Teboilin tilalle on suunniteltu Gräsantori-niminen aukio.


Tonttumuorin alue Niittykummun koulua vastapäätä, Merituulentien pohjoispuolella, on saanut lainvoimaisen kaavan. Rakennusmassat tulevat pientaloalueella olemaan kevyemmät kuin vieressä Riihitontussa. Keltaisena hohtavan koulun takana sijaitsee Niittykummun paloasema. Suunnitelmissa on kerrostalorakentamista Merituulentien varteen paloasemalta Tapiolaan päin. Paloasemaa vastapäätä sijaitsevan liikekiinteistön tilalle on suunnitteilla asuintalo.