maanantai 28. elokuuta 2017

Vanha väistyy uuden tieltä


Niittykummun keskeinen maamerkki, vanha ostoskeskus Niittytori, väistyi kesän aikana tulevien asuinkerrostalojen tieltä ja jätti hetkeksi keskustaan oudolta tuntuvan tyhjän tontin. Tilalle on tulossa kolme kahdeksankerroksista taloa. Ne saavat myöhemmin jatkeekseen vielä neljännen, joka rakennetaan Niittykummun Huollon paikalle. Niittytorin purkutöitten ohjenuorana toimivat rakennusjätteen kierrättämisen periaatteet.


– Ennen työn alkamista tilaaja eli SRV toimitti meille haitta-ainekartoituksen. Kiinteistö oli sen verran uusi, ettei rakenteista löytynyt asbestia. Teimme kesäkuussa purkusuunnitelman ja pääsimme aloittamaan työn heinäkuun alussa, kertoo Purkupiha Oy:n vastaava työnjohtaja Matti Purho.


Kauppakeskuksen purkaminen alkoi vaivihkaa rakennuksen sisäpuolelta eikä siksi juuri näkynyt pitkään aikaan ohikulkijoille. Ensin paikalle saapuivat käsinpurkajat, jotka kantoivat ulos jäljelle jääneen irtaimiston ja irrottivat kaiken muun ohella esimerkiksi loisteputket. Ne tuli tuoda ulos ehjinä, sillä ne ovat oma jätejakeensa. Sisäpurussa käytettiin apuna puukkosahoja, joitten avulla saatiin irti niin materiaalit kuin rakenteet muovimatoista väliseiniin ja niiden peltirankoihin. Pienet kauhakuormaajat ajoivat pääovesta sisälle ja toivat tavaraa pihalle suuremman kauhakaluston siirrettäväksi.


Suurten kuormaajien tehtävänä oli jaotella purkuaines pihalta lavoille, jotka oli nimetty eri jätejakeille. Nykyisin vain hyvin pieni osa rakennusten purujätteestä päätyy kaatopaikalle. Purkamista ohjaa tarkka jaottelu jätejakeisiin, joista eri materiaalit päätyvät esimerkiksi sulatettaviksi, murskattaviksi tai käytettäviksi uudelleen. Niittytorille tunnusomaiset turkoosit teräskaiteet irrotettiin mahdollisimman kokonaisina, sillä ne päätyivät teräksen uusiokäyttöön.

Niittytorista irtosi parikymmentä jätejaetta

Lavojen täytyttyä ne matkasivat  Espoosta Lahteen, jossa Purkupihalla on oma kierrätysmateriaalien käsittelylaitos. Yritys myy materiaalia eteenpäin esimerkiksi energiantuotantoa tai materiaalin jatkokäsittelyä varten.


– Niittytorista saatiin hyödynnettävää ainesta noin kahteenkymmeneen  jätejakeeseen. Uusiokäytettäviä materiaaleja ovat esimerkiksi alumiini, kupari, rauta ja pelti. Pellistäkin erotellaan omiksi jakeikseen ohutpelti ja paksupelti. Uusiokäytettäviä ovat myös sähkökiskot, kaapelit, lasi ja puu. Osa materiaaleista päätyy murskauslinjalle, jossa ne jalostuvat voimalaitosten kierrätyspolttoaineeksi, Matti Purho kertoo.


Itse kauppakeskuksen lisäksi alas tuli siihen kuulunut autohalli. Oikealla näkyvä mies vesiletkun kanssa on purkajien ammattislangissa niin sanottu tikunheittäjä. He heittävät tavaraa pois koneitten tieltä ja kastelevat työmaata. Purkutyömaalle tilataan yleensä oma vesiliittymä ja palokuntakalustoa. Tikunheittäjä ruiskuttaa vettä rikottuun massaan, jotta se tippuisi alas märkänä ja nostattaisi mahdollisimman vähän pölyä. Kaiken kaikkiaan kauppakeskuksen ja autohallin purkamisessa oli työntekijöitä kymmenkunta.

Kaksi vuotta alkulapiosta

Vain runsas pari vuotta sitten, huhtikuussa 2015, Niittytorin autohallin tasanteella lapioitiin symbolisesti alkuun koko Niittykummun kasvuhanke, jossa alueelle oli suunnitteilla tornitaloja ja uusi metrokeskus liiketiloineen.



Niittytorin autohallin tasanteella seitsenvartisen alkulapion varressa olivat 16. huhtikuuta 2015 niin Länsimetron, Espoon kaupungin kuin alueen rakentajien edustajat.


Yleisö seurasi lapiointia, ja alkujuhlassa katseltiin havainnekuvia tulevasta kauppakeskuksesta ja huikeista tornitaloista sen molemmin puolin. Hieman uskomattomalta tuntui, että itse Niittytori purettaisiin.


Elokuun puolivälissä Niittytorin julkisivusta ei enää ollut jälkeäkään. Purkua odottivat enää pyöreät lasiseinäiset tornit.

– Kaivinkoneen alkaessa sortaa julkisivua sisärakenteista paljastuu toisinaan yllätyksiä etenkin vanhemmissa rakennuksissa. Tällä työmaalla hankaluuksia tai haasteita ei tullut vastaan. Kantavia rakenteita purettaessa seinien eristysvilla otettiin talteen, ja betoni ajettiin omaan kasaansa, Matti Purho kertoo.


Elokuun lopulla alkoi kellareitten purku ja pian sen jälkeen betonimassan käsittely pienemmäksi. Betoni ”rouskutetaan” kuljettimille, joissa massasta erotellaan metallit magneetin avulla. Lopuksi nostetaan perustukset maaperästä.

– Jalostamme betoni- ja tiilijätteestä Demorock®-mursketta, jota käytetään maanrakennuksessa. Näin säästetään uusiutumatonta luonnonkiveä eli kalliomursketta. Sertifioitua lopputuotetta voidaan hyödyntää esimerkiksi pihoilla ja teitten rakentamisessa. Teemme ainekselle huolelliset liukoisuustestit, jotta siitä ei irtoa mitään vahingollista maaperään. Luvan murskeen käyttämiselle myöntää Ely-keskus laboratoriotestien perusteella.

Matti Purho arvelee töitten jatkuvan syyskuun loppuun asti. Perustusten nostamisen, murskauksen ja massanajon jälkeen tehdään vielä loppusiivous. Uuden rakennustyömaan pitäisi nousta tontille vielä tämän vuoden puolella.