perjantai 31. maaliskuuta 2017

Niittykumpuun Espoon vehrein metroaseman edusta


Niittykumpu tunnetaan pian puistoistaan ja siitä, että sen metroaseman edusta erottuu edukseen koko kaupungin tasolla. Espoon kaupunki investoi voimakkaasti Niittykummun puistoihin, ja sellainen saadaan myös metroaseman eteläpuolelle. Kaupungin maisema-arkkitehti Sari Knuuti kertoo Niittykummun saavan myös kaksi uutta leikkipuistoa. Nykyinen leikkipuisto perusparannetaan.


– Niittykumpuun saadaan viihtyisiä oleskelualueita ja monipuolisia leikkipaikkoja niin keskustaan kuin sen kupeeseen. Eniten satsataan Niittykummun koulun eteläpuolelle rakennettavaan Niittysillanpuistoon sekä Niittypuistoon, joka sijaitsee kauppakeskus Niityn eteläpuolella. Molempien rakennustyöt käynnistyvät tänä kesänä, Knuuti kertoo.


Niittypuisto alkaa kauppakeskus Niityn eteläseinustalta. Merituulentien ja Haukilahdenkadun kulmaukseen sijoittuva kauppakeskus metroasemineen (oliivinvihreä alue) muodostaa puistolle suojaavan rakennusmassan. Piha katetaan kauttaaltaan graniittikiveyksellä, ja sisäänkäynnin tuntumaan rakennetaan torimainen aukio. Kiveyksellä päällystetystä oleskeluaukiosta tehdään viihtyisä puuistutuksineen ja levähdysmahdollisuuksineen. Suunnitelmassa on varaus myös kauppakeskuksessa sijaitsevan ravintolan terassille.

– Niittypuistosta rakentuu Espoon vehrein metroaseman edusta. Kiveysalueen takaa alkaa puisto, johon tulee poikkeuksellisen runsaat istutukset. Lopullisessa puistossa on niin havu- kuin lehtipuita, pensaita sekä perennoja ja sipulikukkia.

Puistoon saadaan myös leikkialue monenlaisine välineineen. Se on kuvassa merkitty sinisellä, mutta muuttanee vielä tästä luonnosvaiheesta muotoaan. Sari Knuuti luonnehtii leikkipaikkaa hengeltään urbaaniksi, sillä se toteutetaan kumirouhealustaisena eikä siinä ole laisinkaan hiekkapintaa. Tulossa on ainakin erilaisia keinuja, monitoimikiipeilyteline, polkukaruselli, keinueläimiä ja liukumäki. Niin leikkipuiston pohjatyöt kuin Niittypuiston kiveystyöt alkavat tänä kesänä.


Tulevina vuosina Niittypuisto saa jatkeekseen tekonurmipintaisen liikunta-alueen nimeltä Niittypuistonkenttä. Se sijoittuu Niittykummun päiväkodin pohjoispuolelle. Päiväkoti laajenee, ja sille on kaavoitettu tontti nykyisen rakennuksen viereen. Niittypuistonkenttä on 2020-luvun hankkeita.

Tulossa huikean monipuolinen Niittysillanpuisto

Kaikkein suurin puistourakka alkaa kesällä Niittykummun koulun ja paloaseman eteläpuolella. Kyseessä on pitkänomainen Niittysillanpuisto, joka rajoittuu Niittyportti-katuun. Tällä hetkellä tontti toimii parkkipaikkana ja viheralueena.


– Tulossa on monenikäisille soveltuva leikki-, liikunta- ja urheilualue skeittipuistoineen. Niittysillanpuisto palvelee loistavasti etenkin Niittykummun itäosan asukaita kuten Niittymaalla ja Tontunmäessä asuvia. Niittykummun koulun oppilaille puisto tuo runsaasti uusia liikkumismahdollisuuksia, Sari Knuuti kertoo ja uskoo puiston olevan valmistuttuaan huomattavan vetovoimainen.

Niittyportti-kadun mutkaan paloaseman eteläpuolelle on suunniteltu istutuksia sekä leikki- ja lähiliikuntapaikka, jossa viihtyvät aivan pienet lapset. Heitä varten puistoon saadaan esimerkiksi hiekkalaatikko, kiipeilyteline, keinuja ja trampoliini. Vähän vanhempia lapsia varten rakennetaan lännemmäksi  tekonurmipintainen areena. Se soveltuu erityisesti jalkapallon pelaamiseen. Areenan viereen asennetaan katukoriskorit.

– Areena on kooltaan 16 x 21 metriä. Koulun saattoliikenne siirtyy uudelle kadunpätkälle nimeltä Koulusillankuja. Katu rakennetaan samassa urakassa.

Uusi skeittipuisto sopii myös aloittelijoille

Niittysillanpuiston läntisin osa rakennetaan Koulusillankujan toiselle puolelle eli lähemmäs Haukilahdenkatua. Alue on tällä hetkellä heinikkoista joutomaata.


Kaupunki rakentaa tontille skeittauspaikan sekä maastosta muodostuvan pikkuisen mäen, joka palvelee talvisin epävirallisena taaperoiden liukurimäkenä. Skeittipuisto on suunnattu sekä koululaisille että lähiseudun asukkaille.


Havainnekuvassa skeittauskenttä näkyy tummanharmaana. Sitä ympäröi kalteva, ramppimainen betonireunus, joka on merkitty kuvassa vaaleammalla harmaalla. Myös ramppi on tarkoitettu rullalautailuun. Skeittipuistoon tulee myös oleskelumahdollisuus penkkeineen. Liukurimäki näkyy vihreänä kumpuna skeittikentän vasemmalla puolella. Niittysillanpuiston, kuten myös kauppakeskus Niityn taakse sijoittuvan Niittypuiston, suunnitelmat on laatinut Ramboll Finland Oy.

Gräsanojan leikkipuisto saa uuden ilmeen

Nykyinen kauppakeskus puretaan vielä tänä kesänä asioinnin siirryttyä uuteen Niittyyn. Tontille on tulossa uusia kerrostaloja. Purettavan kauppakeskuksen eteläpuolista Niittykummunpuistoa parannetaan, ja sinne tulee uusi kulkureitti. Sen suunnitelmat ovat vielä hieman kesken. Sen sijaan lännempänä sijaitsevan Gräsanojan leikkipuiston uusimisesta kaupungilla on jo selvät sävelet. Perusparannuksen on suunnitellut kaupungin suunnitteluhortonomi Karin Nielsen.


– Gräsanojan leikkipuiston perusparannuksessa on kuunneltu asukkaitten toiveita. Rakennustyöt tehdään mahdollisimman lyhyessä ajassa: ne puristetaan neljään kuukauteen. Puisto valmistuukin kaikkein nopeimmassa aikataulussa, ja työ alkaa vielä tämän vuoden aikana, Sari Knuuti lupaa.

Urakkaa kasvattavat hulevesijärjestelyt, sillä alueen hulevedet halutaan puhdistaa ennen Gräsanojaan purkamista. Leikkipuiston länsipuolelle rakennetaan hulevesipainanne.

– On tärkeää, että pintoja pitkin valuva sadevesi puhdistuu hulevesialtaassa kiintoaineksesta ja siirtyy kirkastuneena eteenpäin. Gräsanojaan on syntynyt lisääntymiskykyinen meritaimenkanta, jota haluamme varjella.


Gräsanojan leikkipuisto sijaitsee Niittykummuntien ja Niittykallion risteyksen tuntumassa. Puisto erottuu kuvassa pyöreänä muotona vasemmassa laidassa. Hulevesialtaan luiskiin sijoitetaan istutuksia, kuten puita ja perennoja: rantakukkia ja keltakurjenmiekkoja. Nykyisen ostoskeskuksen pihassa kasvavat riippajalavat siirretään leikkipaikan kupeeseen, ja allas saa läheisyyteensä myös punapajuja. Leikkipuisto aidataan ja uusitaan.