perjantai 21. joulukuuta 2018

Niittykallion kadut tuodaan tähän päivään


Niittykallion alue Niittykummun lounaisosassa muuttuu lähivuosina enemmän kuin koskaan. Harvaan asuttu kulmakunta saa modernien kerrostalojen myötä runsaasti uusia asukkaita. Espoon kaupunki uudistaa keväästä alkaen Niittykallion kunnallistekniikkaa ja katuverkostoa mahdollistaakseen rakentamisen ja sujuvoittaakseen uusien ja nykyisten asukkaiden yhteyksiä. 


Alueinsinööri Jaana Länkelin Espoon kaupungilta ja suunnittelija Martti Maljanen Rambollin alue- ja kunnallistekniikan osastolta ovat työskennelleet jo pitkään alueen katusuunnitelmien parissa.

– Rakennustöiden on tarkoitus alkaa maaliskuussa. Urakka kestää noin puolitoista vuotta ja sen aikana uusitaan olemassa olevia katuja ja rakennetaan yksi uusi katuyhteys. Alue saa urakassa jalankulku- ja pyöräteitä. Katuvalaistus nykyaikaistetaan, ja istutuksiakin on luvassa jonkin verran, Jaana Länkelin summaa.


Suunnitelmien keskiössä ovat Niittykummuntie, Niittykallio ja Niittykatu. Niillä liikkumiseen kannattaa varata tavallista enemmän aikaa, sillä odotettavissa on väliaikaisia ajojärjestelyjä ja mahdollisia työmaaliikennevaloja. Niittykummuntie johtaa jatkossa uusien kerrostalojen alueelle Kehä II:n ja Länsiväylän kainaloon. Rakennettavat kiinteistöt on merkitty keltaisella. Katu säilyy entisessä väylässä ja sen korkeus pysyy olemassa olevien kiinteistöjen kohdalla entisenä, mutta katu levenee loppuaan kohden ja sitä myös nostetaan loppupäästään. Kadun varteen rakennetaan yhdistetty jalankulku-  ja pyörätie. 

– Niittykummuntie päättyy kääntöpaikkaan, jossa esimerkiksi kunnossapitokalusto pääsee ympäri. Parkkipaikkoja kääntöpaikalla ei ole. Noin 30 metrin matkalta ennen kääntöpaikkaa tie muuttuu yksikaistaiseksi ja paikalle asennetaan etuajo-oikeudesta kertova liikennemerkki, Martti Maljanen kertoo. 
Suunnitelmakuvat: Ramboll.



 
Niittykatua jatketaan siten, että sitä pitkin on mahdollista ajaa entistä pitemmälle Länsiväylän varteen. Ympäri Niittykummuntielle ei edelleenkään ole ajoyhteyttä. Sen sijaan kevyenliikenteen yhteys Niittykummuntien ja Niittykadun välillä Länsiväylän varressa säilyy.

Ryhdikkäämpiä risteyksiä

Jaana Länkelin mainitsee alueen risteysjärjestelyjen ryhdistyvän. Kipeimmin selkiytystä kaipaa Niittykallion ja Niittykummuntien Y:n muotoinen risteys, johon sijoittuu myös yksi uusista kiinteistöistä.


Kuvassa näkyvä risteys muuttuu kohtisuoraksi ja ajolinjoja selkiytetään. Ylös vievän Niittykallio-nimisen kadun linjausta siirretään idemmäs eli se saa lisätilaa vasemmalta metsän puolelta. Silti katu jää sen verran kapeaksi, että sen varsi jää pyörätietä vaille, tulossa on ainoastaan jalkakäytävä.

– Jalkakäytävä muuttaa Niittykalliota pihakatumaisemmaksi, ja katu saa urakassa myös kaiteen jyrkänteen puolelle. Niittykallion ja Niittykummuntien risteykseen rakennetaan lisäksi puromainen hulevesien viivytysallas, Jaana Länkelin mainitsee.

Uusi yhteys Niittykadulta Haukilahden suuntaan

Niittykadun varressa on vanhastaan kulkenut jalkakäytävä kadun itäreunassa. Kun omakotitalot kadun länsireunasta puretaan, kevyt liikenne siirtyy tälle reunalle. Kadulle rakennetaan yhdistetty jalankulku- ja pyörätie.


Urakassa rakennetaan myös aivan uusi yhteys, joka johtaa Niittykadulta Kappelitielle sekä siitä Niittyporttiin ja Haukilahdenkadun suuntaan. Uuden kadun varteen on tulossa myös kevyenliikenteen väylä ja puuistutuskaista.

Ensin pannaan kunnallistekniikka kuntoon  

Jotta katuja voidaan modernisoida ja täydennysrakentaminen aloittaa, alueen vesi- ja viemärihuolto saatetaan kuntoon.




– Käyttövesi- ja jätevesiputkiston rakentaminen alueella saatetaan kiireellisesti alkuun. Jotta Länsiväylän varteen on mahdollista rakentaa, alueella kulkevan rasiteputken linjausta siirretään. Samalla nostetaan hulevesilinjojen kapasiteettia. Uusi aluevesihuoltoverkko takaa huoltovarmuuden niin alueelle jääville kuin uusille asukkaille, Martti Maljanen selittää.

Istutukset viimeistelevät tieurakan

Niittykallion aluetta rakennetaan monin tavoin lähivuosina, ja sen viihtyisyys paranee, Jaana Länkelin näkee. Maisemasuunnitelmat ovat valmiina.


– Kaupunki on tehnyt yhteistyötä asukkaitten kanssa alusta lähtien ja järjestänyt asukastilaisuuksia suunnitelmien eri vaiheissa. Asukkaita on kuultu ja heidän toiveitaan toteutettu.

Katu-urakan päätteeksi Niittykalliossa on modernit, hyvin valaistut tiet, kevyenliikenteen väylästö sekä uusia istutuksia puineen, pensaineen ja hoitonurmikoineen. Myös kiveykset lisäävät huoliteltua vaikutelmaa.